Tiistenjoen kirkko
 
Alkusanat
 
Tiistenjoen kirkko
  ympäristöineen

 
Säännöllinen toiminta
 
Kirkkokuoro
 
Tilojen varaukset
 
Yhteystietoja
 
Kyläkirkkoyhdistys
 
Lapuan
 Tuomio-
 kirkkoseurakunta

Tiistenjoen kirkonmäellä sijaitsevat kirkko, seurakuntatalo ja hautausmaa. Rakennukset omistaa Tiistenjoen kyläkirkkoyhdistys ja kirkolliset tilaisuudet järjestää Lapuan Tuomiokirkkoseurakunta. Kirkko toimii kesäisin tiekirkkona. Ovet ovat arkipäivisin avoinna tutustumista ja hiljentymistä varten kesäkuun alusta elokuun loppuun.

Kirkkorakennus
Nykyinen kirkkorakennus on vihitty käyttöön vuonna 1953. Ensimmäinen 1915 rakennettu kirkko tuhoutui kylän mäellä riehuneessa tulipalossa vuonna 1941. Uutta kirkkoa alettiin suunnitella heti, mutta sota viivytti rakentamista. Kerrotaan, että kylän miehet olivat ennen rintamalle lähtöään päättäneet, että ne jotka vielä kotiseudelle palaavat, rakentavat palaneen kirkon raunioille uuden kirkon. Talkootyön osuus kirkon rakentamisessa oli merkittävä.
  • Kirkon on suunnitellut lapualainen rakennusmestari Eero Ojaniemi.
  • Istumapaikkoja on noin 600.
  • Alttaritaulun on maalannut taiteilija Kaarlo Lamminheimo. Saarnatuolin vieressä on ensimmäisestä kirkosta pelastettu taiteilija Henry Ericsonin tekemä alttaritaulu.
  • Urut ja kello on ostettu Impilahden kirkosta Karjalasta. Urut on kunnostettu perusteellisesti viimeksi vuonna 2002.
Seurakuntatalo
Seurakuntatalo on valmistunut vuonna 1962 ja peruskorjattu useassa vaiheessa 1991-2000. Vuonna 2003 on kunnostettu pohjakerroksen tiloja päiväkerhokäyttöön. Yläkerroksessa sijaitsevat seurakuntasali, ruokailusali ja keittiö. Seurakuntatalo on suosittu perhejuhlien järjestyspaikka.
Kirkon ympäristö

Kirkon vieressä on sankarihauta-alue, jossa ovat saaneet viimeisen leposijansa viime sodissa henkensä menettäneet sankarivainajat. Muistomerkin on laatinut Veikko Leppänen.

Tiistenjoen hautausmaa on otettu käyttöön vuonna 1928.

Piharakennuksen alakerrassa toimii kansalaisopiston kudontapiiri.

Kirkkorannassa Lapuan joen varressa on kyläkirkkoyhdistyksen rantasauna, "elävä jokivarsi"-projektin varoilla rakennettu kaikkien kyläläisten käyttöön tarkoitettu grilli-katos sekä kalastusseuran laavu.

Tiistenjoen kirkko
 
urkuparvi
 
seurakuntatalo
 
seurakuntasali